Hankekuulumisia: Vaikuttavuuspesua ja uuden oivaltamista

Vaikuttavuuskeskustelu on viime vuosina vallannut Suomen ja saavuttanut myös sosiaalityön. Sosiaalityö on yleensä luonteeltaan muutostyötä, jossa tavoitteet ja niiden saavuttamiset ovat keskeisiä elementtejä: muuttuuko jokin asiakkaan elämässä niin, että häätö ei enää koko ajan uhkaa? Pärjääkö perhe jatkossa ilman perhetyön tukea? Monessa tutkimushankkeessa on tartuttu näihin kysymyksiin, ja suomalaiselle sosiaalityön tutkimukselle tyypilliselle tapaan haastateltu asiakkaita ja työntekijöitä heidän kokemuksistaan. Koitko, että sinut kohdattiin ja sait apua? Koetko, että pystyt tukemaan asiakkaita tavoitteiden saavuttamisessa?

Perinteiset Vaikuttavuuden tutkimuksen päivät järjestettiin 6.-7.10.2025 Itä-Suomen yliopistossa. NÄPSÄ-hanke ja näyttöön perustuva toiminta olivat päivillä vahvasti näkyvillä kahden esityksemme voimin. Havaintojemme mukaan sosiaalityöllä on edelleen paljon kirittävää muihin tieteenaloihin verrattuna niin näyttöön perustuvan toiminnan, implementoinnin kuin vaikuttavuudenkin saralla.

Mutta ensin pikainen katsaus vaikuttavuuden määrittelyyn ja vaikuttavuustutkimukseen.  Yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaisesti vaikuttavuus tarkoittaa sitä, miten hyvin toiminnalla saadaan aikaan sille ominaisissa olosuhteissa niitä vaikutuksia, joita tavoitellaan. Yleisesti hyväksytty näkemys vaikuttavuuden tutkimisesta on, että vaikuttavuuden esille saaminen edellyttää vertailua: verrataan ryhmää, jolle tutkittava interventio kohdistetaan ryhmään, joka ei saa kyseistä interventiota. Vaikuttavuuden käsite linkittyy myös kausaliteetin käsitteeseen (johtuuko asia y asiasta x).  Vaikuttavuustutkijoiden näkemys on, että suomalaisessa sosiaalityön tutkimuskentässä on tehty hyvin vähän varsinaista vaikuttavuustutkimusta.

Sosiaalityössä on kuitenkin viime vuosina tehty useita tutkimuksia työntekijöiden ja asiakkaiden kokemuksista vaikuttavuudesta. Kokemusten tutkimisen tärkeyttä ei kukaan voi kiistää ja monet tieteenalat voisivat ottaa sosiaalityöltä oppia siitä, miten kokemusten tutkimista voidaan tehdä ja hyödyntää. Ongelmallista kuitenkin on, jos kokemusten tutkimus määritellään vaikuttavuustutkimukseksi. Se, että asiakkaat kokevat jonkun palvelun hyväksi ja hyödylliseksi, ei välttämättä tarkoita sitä, että se on vaikuttavaa. Hyvä kokemus voi syntyä esimerkiksi kuulluksi tulemisesta: asiakas kokee, että hänet on otettu vakavasti, kun hänen asiaansa pohditaan monen ammattilaisen voimin, vaikka mitään muutosta hänen elämässään ei tapahtuisikaan.

Kokemustutkimuksen kautta ei myöskään päästä käsiksi resurssien järkevään ja oikeudenmukaiseen jakamiseen. Jos nilkan nyrjähdystä tutkitaan usean ortopedin ja fysioterapeutin voimin paikan päällä, on kokemus todennäköisesti parempi kuin silloin, jos hoidon tarpeen arvioinnissa hoitaja toteaa, että ota buranaa ja pidä jalkaa koholla. On kuitenkin sanomattakin selvää, että ensimmäisessä tapauksessa rajallisia resursseja on käytetty turhaan. Siksi on merkitystä, millaisella (vaikuttavuus)tutkimuksella päätöksiä palveluiden resursseista tehdään.

On siis merkitystä, miten vaikuttavuuden käsitettä käytetään ja mitä tutkimusta kuvataan vaikuttavuustutkimuksena. Vaikuttavuuden tutkimuksen päivien jälkeen sosiaalisessa mediassa herätti keskustelua Antti Malmivaaran puheenvuoro arkivaikuttavuudesta. Arkivaikuttavuudella hän kuvasi vertaiskontrolloiduin asetelmin saatavaa tietoa – esimerkiksi THL:n laaturekistereissä seurataan tiettyjä sairauksia: laskevatko kolesteroliarvot sydäntapahtumien jälkeen kuten suotavaa olisi. Tarvitaanko tätä arkivaikuttavuuden käsitettä ja jos tarvitaan, niin mihin? Sosiaalityön osalta monet näkevät riskinä, että arkivaikuttavuuden käsitteen tuominen sosiaalityöhön hämärtää entisestään vaikuttavuuden tutkimuksen rajoja.

Olemme törmänneet samankaltainen käsitteelliseen sekamelskaan NÄPSÄ-hankkeen tutkimuksissamme. Kansainvälisessä kirjallisuudessa puhutaan sujuvasti päällekkäin niin näyttöön perustuvasta toiminnasta, näyttöön perustuvista interventioista kuin tutkimustiedostakin. Ongelma näissä käsitteiden hämärtymisissä on, että ne aiheuttavat sekaannusta siitä, mistä itse asiassa on puhe. Kaksi kiivaasti erimielistä tutkijaa saattavatkin todellisuudessa puhua kahdesta eri asiasta – kun ymmärtävät käytettävän käsitteen eri tavoilla.

Näyttöön perustuvan toiminnan parissa lienee kulunut kansainvälisesti jo lähes 30 vuotta näitä käsitteellisiä väärinymmärryksiä korjatessa – ja työ jatkuu yhä. Toimimmehan suomalaisessa sosiaalityön kentässä siten, ettemme korjaa samanlaista satoa vaikuttavuuden tutkimuksen osalta vielä 2050-luvulla. Ei myöskään hämärretä jo muutenkin vaikeita käsitteitä lähes identtisen kuuloisilla, mutta sisällöllisesti eriävillä käsitteillä.

Kirjoittajat

Katariina Similä

Väitöskirjatutkija

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Essi Rovamo

Projektitutkija