Hankekuulumisia: Selkoa näyttöön perustuvan toiminnan käsitepaljouteen?
Viime vuosina näyttöön perustuvan toiminnan käsite on noussut yhä vahvemmin esille sosiaalityössä Suomessakin – myös muutoin kuin kriittisen tarkastelun kohteena. Aina ei välttämättä kuitenkaan ole selvää, mitä käsitteellä kulloinkin tarkoitetaan. Englanninkieliseen aihetta koskevaan keskusteluun tutustuja törmää myös helposti suurehkoon määrään erilaisia lähikäsitteitä, jotka voivat sekoittaa päätä. Tässä blogikirjoituksessa tarkoitus on nostaa näistä esille joitakin eri sotealojen kirjallisuutta hyödyntäen.
Keskeinen lähtökohta on luonnollisesti näytön käsite. Kontekstista – ja mahdollisesta etuliitteestä – riippuen näytöllä voidaan tarkoittaa eri asioita (esim. kokemusperäinen näyttö, experiential evidence; tieteellinen näyttö, scientific evidence). Näytön käsitettä erityisesti näyttöön perustuvaan toimintaan liittyen tarkastelevassa Hoitotyön tutkimussäätiö Hotuksen määritelmässä näytöllä todetaan viitattavan ”parhaaseen saatavilla olevaan tietoon”. Käytännössä tällä tarkoitetaan ”ajantasaista, järjestelmällisesti kootun ja kriittisesti arvioidun tutkimustiedon tiivistelmää (esim. järjestelmällinen katsaus) tai tutkimustiedon puuttuessa asiantuntijoiden yhteisymmärrystä tarkasteltavasta asiasta tai ilmiöstä”. Määritelmässä nostetaan esille myös ulkoisen (external evidence) ja sisäisen näytön (internal evidence) välinen jaottelu: ulkoista näyttöä, jota edustaa tutkimusnäyttö, voidaan täydentää sisäisellä näytöllä eli erilaisella seuranta- ja arviointitiedolla. (Hotus [ei vuosilukua]). Vaikka näytön käsite usein kytketäänkin erityisesti interventioiden vaikuttavuutta koskevaan määrälliseen tutkimustietoon, on hyvä huomata, että esimerkiksi hoitosuosituksia laadittaessa kiinnostus voi – suosituskysymyksestä riippuen – kohdistua myös laadullisen tutkimuksen tuottamaan laadulliseen näyttöön (qualitative evidence) (ks. esim. Carmona ym. 2022).
Näyttöön perustuvan toiminnan tausta on lääketieteessä, jossa käsite evidence-based medicine (näyttöön perustuva lääketiede) levisi 1990-luvulla (Zimerman 2013, 71). Laajasti siteeratussa määritelmässään Sackett ym. (1996) määrittelivät näyttöön perustuvan lääketieteen “tunnolliseksi, täsmälliseksi ja järkeväksi [conscientious, explicit, and judicious] ajantasaisen parhaan näytön käyttämiseksi tehtäessä yksittäisen potilaan hoitoa koskevia päätöksiä”[i]. Käytännössä tässä on kyse yksilöllisen kliinisen asiantuntemuksen yhdistämisestä parhaaseen saatavilla olevaan systemaattisen tutkimuksen tuottamaan ulkoiseen kliiniseen näyttöön (mt.). Myöhemmin määritelmää täydennettiin huomioimaan paras tutkimusnäyttö, kliininen asiantuntemus sekä potilaan arvot (Sackett ym. 2000, 1). Tärkeä on ollut myös Sackettin ym. (2000, 3-4) jäsennys näyttöön perustuvan lääketieteen käytännöstä viisiaskelisena prosessina, johon kuuluu kysymyksen muotoileminen, parhaimman näytön jäljittäminen ja kriittinen arvioiminen, tämän arvioinnin tuloksen yhdistäminen kliiniseen asiantuntemukseen sekä potilaan ”ainutkertaiseen biologiaan, arvoihin ja olosuhteisiin” ja lopulta edellä mainitun prosessin arvioiminen.
Lääketieteestä tällaiset näyttöön liittyvät ajatukset levisivät muille aloille, mukaan lukien sosiaalityö (esim. Okpych & Yu 2014, 21-22), mihin liittyy myös laajemman evidence-based practice -käsitteen vakiintuminen. Käsite suomennetaan usein näyttöön perustuvaksi toiminnaksi, joskin myös esimerkiksi näyttöön perustuvan käytännön käsitettä on käytetty. Toiminnan käsitteen voitaneen yksiselitteisemmin nähdä viittaavan laajaan ammatillisen toiminnan kokonaisuuteen, kun taas käytännöllä saatetaan tarkoittaa myös yksittäistä ammatillista toimintatapaa (vrt. jatkossa käsitelty ajatus näyttöön perustuvasta toiminnasta tuotteena).
Näyttöön perustuvan toiminnan käsite on ymmärretty ja sitä on määritelty eri tavoin. Yksi tunnistettu jako liittyy kysymykseen, millainen rooli yksittäisillä ammattilaisilla tulisi olla tutkimusnäytön hakemisessa ja kriittisessä arvioimisessa. Siinä missä tämä rooli korostuu näyttöön perustuvan toiminnan niin sanotussa critical appraisal model -mallissa, nojaudutaan guideline model -mallissa enemmän keskitetysti tuotettuihin näytön koonteihin (ks. esim. Björk 2016). Käytännössä näitä malleja voidaan pyrkiä eri tavoin yhdistämään. Esimerkiksi piakkoin päättyvässä Sosiaalihuollon suositukset -osahankkeessa (ei vuosilukua) nähdään suositukset potentiaalisena ja realistisena tapana viedä tutkimusnäyttöä sosiaalihuollon arkeen, mutta näiden hyödyntäminen edellyttää luonnollisesti ammattilaisilta myös kykyä kriittisesti arvioida näiden toteutustapoja ja paikkaa ammatillisen toiminnan kokonaisuudessa.
Toinen jaottelu liittyy ajatukseen näyttöön perustuvasta toiminnasta prosessina tai tuotteena (Chonody & Teater 2018, 1237). Prosessinäkökulmaa edustaa esimerkiksi edellä esitelty Sackettin ym. (2000, 3–4) jäsennys; tällaista näkökulmaa Chonody ja Teater (2018, 1238) pitävät sosiaalityössä myös eettisesti tärkeänä. Toisaalta näyttöön perustuva toiminta voidaan mieltää ”menetelmäksi tai tuotteeksi”: tällöin kiinnostus kohdistuu ennen kaikkea työmenetelmiin, joiden käyttöä näyttö tukee (mt.). Näitä interventioita on kutsuttu muun muassa käsitteillä empirically supported interventions, empirically supported treatments, empirically validated treatments, evidence-based practices, evidence-based interventions, evidence-based treatments, evidence-supported interventions tai evidence-informed practices (käsitteistä ks. esim. Chonody & Teater 2018, 1238; Dodd & Savage 2016; Miller ym. 2005). Suomeksi käytettyjä käsitteitä ovat muun muassa ”näyttöön perustuva menetelmä” sekä ”vaikuttava menetelmä, vaikuttavaksi arvioitu menetelmä, tutkitusti vaikuttava, tutkitusti vaikuttavaksi todettu, tutkimuksella vaikuttavaksi todettu” (Merikukka ym. 2025, 10). Puhuttaessa tällaisista näyttöön perustuvista interventioista tärkeää olisi määritellä, mitä tällä tarkoitetaan: millaista näyttöä interventiolta edellytetään kyseiseen kategoriaan pääsemiseksi?
Näyttöön liittyviin keskusteluihin kytkeytyy toisinaan myös käsite best practices (suomeksi usein hyvät käytännöt [Finto (ei vuosilukua), Merikukka ym. 2025, 10]). Käsitteen tausta on yritysmaailmassa (Brannan ym. 2008, 23), eikä sille(kään) ole yksiselitteistä määritelmää (Merikukka ym. 2025, 11). Esimerkiksi sanakirjassa hyvien käytäntöjen pohjana tuodaan esille sekä tutkimus että kokemus (Merriam Webster Dictionary 2025). Käsite on ainakin toisinaan kytketty käsitteeseen practice-based evidence (esim. Ng & de Colombani 2015; suomeksi ehkä käytäntöön perustuva näyttö tai käytäntöperusteinen näyttö). Tällä näytön käsitteellä on esimerkiksi pyritty korostamaan arkisessa kliinisessä työssä syntyvän näytön merkitystä kokeellisten asetelmien ja meta-analyysien rinnalla (Barkham ym. 2025), irrottautumaan objektivismista ja suuntautumaan konstruktionistiseen tieteenfilosofiaan sekä parempaan kulloisenkin kulttuurisen ja sosiaalisen kontekstin huomioimiseen (Gray ym. 2025, 283–284).
Pelkkiin yksittäisiin menetelmiin keskittyminen näyttäytyy sinänsä kovin kapeana ja käytännön arjen kokonaisuuden sivuuttavana näkökulmana näyttöön perustuvaan toimintaan. Esimerkiksi suomalaisessa sosiaalityön kriittisessä keskustelussa näyttöön perustuva toiminta vaikuttaa varsin usein mielletyn juuri näin – jonka myötä sitä on ollut myös helppoa kritisoida. Mielekkäämpää on ymmärtää näyttöön perustuva toiminta laajempana kokonaisuutena, jonka yksi ulottuvuus näyttö on. Tämä lieneekin tyypillisin tapa lähestyä käsitettä. Suomessa Miettinen ym. (2022, 130) ovat esittäneet Regehrin ym. (2007, 411) jäsennyksen pohjalta mallin näyttöön perustuvasta toiminnasta sosiaalityössä; mallin mukaan ”toimintaympäristössä yhteistyössä tehtävät päätökset ” muodostuvat ”sosiaalityöntekijän asiantuntemuksesta tietolähteiden yhdistämisessä”, ”asiakkaan tilanteesta, näkemyksistä ja arvoista” sekä ”parhaasta saatavilla olevasta tutkimusnäytöstä” tietyssä yhteiskunnallisessa ja ajallisessa kontekstissa. Itlan Kasvun tuki puolestaan havainnollistaa näyttöön perustuvaa toimintaa kuvalla kolmijalkaisesta jakkarasta, jonka jalat ovat ”asiakkaan toiveet ja tarpeet”, ”työntekijän ammattitaito ja kokemus” sekä ”tutkimusnäyttö” (Merikukka ym. 2025, 10).
Käsitteelle evidence-based practice on ilmaantunut myös kilpailijoita, kuten evidence-informed practice EIP (suoraan suomeksi kenties näyttöinformoitu toiminta tai näytön informoima toiminta; Merikukan ym. 2025, 10 mukaan näytön ohjaama toiminta). Esimerkiksi Glasziou (2005) totesi jo vuonna 2005, kuinka olisi aika siirtyä näyttöön perustuvasta lääketieteestä tähän. Ajatus liittyi Glaszioun kritiikkiin koskien sitä, että näyttöön perustuvassa lääketieteessä, toisenlaisista korostuksista huolimatta, saattoi potilaan arvojen huomioon ottaminen päätöksenteossa jäädä käytännössä sivuun. Korostetuiksi hänen ehdotuksessaan tulivat jaettu päätöksenteko ja näyttö osana tätä (mt.). Jo käsitteellisesti näyttöinformoitu ilmentänee jonkinlaista näytön väljempää asemaa: siinä missä näyttöön perustuvassa toiminnassa toiminta ”perustuu” näyttöön, ollaan näyttöinformoidussa toiminnassa tietoisia, informoituja, näytöstä – ottamatta itse käsitteellä kantaa siihen, mihin tämä tietoisuus johtaa. Kuten näyttöön perustuvan toiminnan käsitteellekin, näyttöinformoidun toiminnan käsitteelle on esitetty erilaisia määritelmiä (Dodd & Savage 2016). Käsitettä sosiaalityön näkökulmasta tarkastelevien Doddin ja Savagen (2016) mukaan käsitteen kannattajat ovat todenneet sen nostavan näytön esille yhtenä mutta ei ainoana eikä välttämättä painotettuna päätöksentekoprosessin ulottuvuutena. Lisäksi on korostettu monenlaisen näytön mahdollisuuksia sekä toimintaprosessin jatkuvaa luonnetta selkeiden toiminta-askelien sijaan. (Mt.). Esimerkiksi Nevo ja Slonim-Nevo (2011, 1178) huomauttavat, ettei tutkimuslöydösten tulisi olla toiminnassa etusijalla suhteessa kliiniseen kokemukseen ja asiakkaiden toiveisiin, arvoihin ja tietoon. Keskeistä on monenlaisten ”tietolähteiden, empiiristen löydösten, tapaustutkimusten, kliinisten narratiivien ja kokemusten” luova hyödyntäminen ilman ennalta lukkoon lyötyjä prosessin vaiheita (mt.).
Vastaavankaltainen käsitevariantti on evidence-guided practice (suomeksi näyttöohjattu toiminta tai näytön ohjaama toiminta?), joka Gittermanin ja Knightin (2013, 72) mukaan kytkeytyy näyttöinformoidun toiminnan käsitteen tapaan pyrkimyksiin rakentaa siltoja (sosiaalityön) ammatillisen toiminnan taide- ja tiedetraditioiden välille. He itse toteavat viittaavansa käsitteellä sellaiseen käytäntöön, joka sisältää näyttöön perustuvan toiminnan tuomat eettiset edut mutta jossa interventioita pikemminkin ehdotetaan (are suggested) kuin määrätään (prescribed) tutkimuslöydösten pohjalta samalla tunnustaen yksilöiden ainutkertaisuus ja arvo. Tarkoituksena on vahvistaa asiakkaiden valtaistumista (empowerment) ja heidän itsemääräämisoikeuttaan.
Oma kysymyksensä on, missä määrin näyttöön perustuvan toiminnan kannattajatkaan allekirjoittaisivat esimerkiksi ajatusta interventioiden varsinaisesta ”määräämisestä” tai toiminnan pelkistymisestä liian yksipuolisesti näyttöä korostavaksi. Yhtä kaikki vaihtoehtoiset käsitteet ilmentävät näyttöön perustuvaan toimintaan ja tätä koskeviin ymmärryksiin liittyviä herkkyyksiä ja jännitteitä. Vaarana saattaa olla liiallinen jännitteisiin ja kielipeleihin jumittuminen, jonka myötä varsinainen asia – tutkimusnäyttöön nojautumisen edistäminen – jää sivuosaan. Sama riski saattaa liittyä myös näytön roolin kovin epämääräiseksi jättäviin käsitteisiin. Tärkeää joka tapauksessa olisi, että kulloinkin käytetyt käsitteet määritellään kirkkaasti mielekkään yhteisen keskustelun mahdollistamiseksi.
Kirjoittaja
Maria Tapola-Haapala
VTT, dosentti, tutkija
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
[i] Kaikkien englanninkielisistä lähteistä peräisin olevien suorien sitaattien suomennokset ovat blogitekstin kirjoittajan.
Lähteet
Barkham, M.; Saxon, D.; Hardy G.E.; Delgadillo, J. & Lutz, W. (2025) Mapping the relation between trials methodology and practice-based evidence in the real world of smaller effects: Generalizability and research recommendations. Psychotherapy Research. https://doi.org/10.1080/10503307.2025.2541710
Björk, A. (2016) Evidence-based practice behind the scenes. How evidence in social work is used and produced. Stockholm Studies in Social Work, SSSW32. Stockholm University. urn:nbn:se:su:diva-126503
Brannan, T.; Durose, C.; John, P. & Wolman, H. (2008) Assessing best practice as a means of innovation. Local Government Studies 34 (1), 23–38. https://doi.org/10.1080/03003930701770405
Carmona, C.; Baxter, S. & Carroll, C. (2022) The conduct and reporting of qualitative evidence syntheses in health and social care guidelines: A content analysis. BMC Medical Research Methodology 22. https://doi.org/10.1186/s12874-022-01743-1
Chonody, J.M. & Teater, B. (2018) Exploring how practicing social workers define evidence-based practice: Research note. Advances in Social Work 18 (4), 1237–1249. https://doi.org/10.18060/22075
Dodd, S.J. & Savage, A. (2016) Evidence-informed social work practice. Encyclopedia of Social Work. National Association of Social Workers Press & Oxford University Press. https://doi.org/10.1093/acrefore/9780199975839.013.915
Finto (ei vuosilukua). Suomalainen asiasanasto- ja ontologiapalvelu. (Hakusana hyvät käytännöt). Ladattu 30.11.2025 osoitteessa https://finto.fi/yso/fi/page/p18007
Gitterman, A. & Knight, C. (2013) Evidence-guided practice: Integrating the science and art of social work. Families in Society 94 (2), 70-78. https://doi.org/10.1606/1044-3894.4282
Glasziou, P. (2005) Make it evidence informed practice with a little wisdom. BMJ 330, 92. https://doi.org/10.1136/bmj.330.7482.92-a
Gray, P.; Darlaston-Jones, D.; Dudgeon, P.; Derry, K.; Alexi, J.; Smith, W.; Hirvonen, T.; Badcock, D.; Kashyap, S. & Selkirk, B. (2025) The contribution of evidence- based practice and the practice- based evidence approaches to contemporary Australian psychology: Implications for culturally safe practice. The Medical Journal of Australia 223 (6), 282-288. https://doi.org/10.5694/mja2.70028
Hotus (ei vuosilukua) Solmussa käsitteiden kanssa? Mitä tarkoittaa näytönaste? Ladattu 28.11.2025 osoitteessa https://hotus.fi/nayttoon-perustuva-terveydenhuolto/sanasto/
Merikukka, M.; Backman, H.; Heikkilä, L. & Kurki, M. (2025) Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävien psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuus – Opas näytön systemaattiseen arviointiin. Itlan oppaat ja käsikirjat 2025:1. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla. Ladattu 30.11.2025 osoitteessa https://itla.fi/wp-content/uploads/2025/04/Itla_Arviointiopas_2025.pdf
Merriam Webster Dictionary (2025). Ladattu 30.11.2025 osoitteessa https://www.merriam-webster.com/dictionary/best%20practice
Miettinen, J.; Kekoni, T.; Jylhä, V.; Mauno, R. & Junnonen, S.-R. (2022) Näyttöön perustuvan toiminnan kehittäminen lapsi- ja perhepalveluissa – teorian ja käytännön vuoropuhelu. Teoksessa S. Syvänen, K. Loppela & R. Kolehmainen (toim.) Työyhteisöjen ja johtamisen dialoginen kehittäminen. Työhyvinvoinnin, tuloksellisuuden ja uudistumisen tekijät. SoteDialogit-hankkeen artikkelikokoelma. Työraportteja 113/2022 Working Papers. Tampereen yliopisto & Työelämän tutkimuskeskus,125–139. Ladattu 28.11.2025 osoitteessa https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/143642/978-952-03-2635-7.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Miller, W.R.; Zweben, J. & Johnson, W.R. (2005) Evidence-based treatment: Why, what, where, when, and how? Journal of Substance Abuse Treatment 29 (4), 267–276. https://doi.org/10.1016/j.jsat.2005.08.003
Nevo, I. & Slonim-Nevo, V. (2011) The myth of evidence-based practice: Towards evidence-informed practice. British Journal of Social Work 41 (6), 1176–1197. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcq149
Ng, Eileen & de Colombani, P. (2015) Framework for selecting best practices in public health: A systematic literature review. Journal of Public Health Research 4 (3), 157–170. https://doi.org/10.4081/jphr.2015.577
Okpych, N.J., & Yu, J.L.-H. (2014) A historical analysis of evidence-based practice in social work: The unfinished journey toward an empirically grounded profession. Social Service Review88 (1), 3–58. https://doi.org/10.1086/674969
Regehr, C., Stern, S. & Shlonsky, A. (2007) Operationalizing evidence-based practice:
The development of an institute for evidence-based social work. Research on Social Work Practice 17 (3), 408-416. https://doi.org/10.1177/1049731506293561
Sackett, D.L.; Rosenberg, W.M.C.; Gray, J.A.M.; Haynes, R.B. & Richardson, W.S. (1996) Evidence based medicine: what it is and what it isn’t. BMJ 312, 71–72. https://doi.org/10.1136/bmj.312.7023.71
Sackett, D.L.; Straus, S.E.; Richardson, W.S.; Rosenberg, W. & Haynes, R.B (2000) Evidence-based medicine. How to practice and teach EBM. Churchill Livingstone.
Sosiaalihuollon suositukset (ei vuosilukua). Ladattu 28.11.2025 osoitteessa https://paijatha.fi/tietoa-meista/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/sosiaalihuollon-suositukset-osahanke/
Zimerman, A.L. (2013) Evidence-based medicine: A short history of a modern medical movement. AMA Journal of Ethics 15 (1), 71–76. https://doi.org/10.1001/virtualmentor.2013.15.1.mhst1-1301