Hankekuulumisia: tiedolla ja persoonalla?

NÄPSÄ-hankkeemme käynnistyi vuoden alussa näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanteen selvittämisellä.  Tunnelmia nykytilan selvittämiseen liittyvien kirjallisuuskatsausten ääreltä voit lukea Essi Rovamon aiemmasta blogitekstistä täältä. Kirjallisuuskatsausten lisäksi toteutamme haastattelututkimuksen, jonka avulla pyrimme saamaan tietoa siitä, miltä näyttöön perustuvan toiminnan nykytila näyttää kahdella suomalaisella hyvinvointialueella.   

Olemme haastatelleet kahden hyvinvointialueen lähes kaikkia lastensuojelun ja perhesosiaalityön johtavia sosiaalityöntekijöitä. Haastatteluista nousi esiin se, kuinka monin eri tavoin näyttöön perustuva toiminta ymmärretään ja määritellään. Osa haastatelluista kertoi, ettei käsite ole heille kovin tuttu, mikä ei sinänsä yllätä, sillä näyttöön perustuva toiminta on suomalaisessa sosiaalityössä vielä melko uusi ja vakiintumaton lähestymistapa.  

Jotkut haastateltavat paikansivat näyttöön perustuvan toiminnan osaksi vallalla olevaa vaikuttavuuskeskustelua, toiset puhuivat tutkimusnäyttöön pohjautuvista menetelmistä, kolmansille näyttöön perustuvuus oli osa tiedolla johtamista, ja joku määritteli näyttöön perustuvan toiminnan ylipäänsä sosiaalityön kehittämiseksikin. Kaikki haastateltavat pitivät näyttöön perustuvaa sosiaalityön vahvistamista tärkeänä tavoitteena ja olivat mielissään mahdollisuudesta kehittää työtään siihen suuntaan. Haastateltavat tunnistivat myös näyttöön perustuvaan toimintaan kohdistuvan kriittisen keskustelun, mutta eivät liittyneet siihen.  

Ei ollut yllättävää, että käsitteen määrittely koettiin haastavaksi – samaan haasteeseen olemme törmänneet myös tutkimusryhmässämme, kun olemme pyrkineet jäsentämään, mitä näkökulmia ja painotuksia tulisi huomioida esimerkiksi tulevassa täydennyskoulutuspilotissa. Kiinnostavaa oli kuitenkin, kuinka monin eri tavoin ja painotuksin johtavat sosiaalityöntekijät kuvasivat oman työtään näyttöön perustuvan toiminnan käsitettä pohtiessaan. 

Lähes kaikki haastattelemamme johtavat sosiaalityöntekijät puhuivat systeemisestä työotteesta, mutta toiset painottivat siinä työn rakenteita systeemisten tiimien muodossa, ja toisille taas keskeistä oli huomion kiinnittäminen perheeseen systeeminä, jonka kaikki osat vaikuttavat toisiinsa. Joku voi nähdä perhesuhteet lapsen kasvun kannalta ratkaisevana tekijänä, vaikka muut olosuhteet olisivatkin puutteelliset, ja toinen voi taas painottaa muita kasvuolosuhteita perhesuhteiden edelle. Jos johtava sosiaalityöntekijä painottaa työssään juridista osaamista, hänen tapansa johtaa voi poiketa kollegasta, joka keskittyy sosiaalityön vaikuttavuuden johtamiseen. Johtamisen tavat, painotukset ja käyttöteoriat vaikuttivat asemoituivan haastateltaviemme koulutuksen, kokemuksen ja valintojen kautta hyvinkin persoonakohtaisiksi. Toki yhtäläisyyksiäkin oli, esimerkiksi työntekijätyön ja talouden johtamista kuvattiin varsin yhtenevästi – ehkä näiden teemojen johtamista ohjataan useammin myös organisaatiotasolla. 

Nämä havainnot herättivät meidät pohtimaan laajemmin, mitä tarkoittaa juuri sosiaalityön substanssin johtaminen ja sosiaalityön toteuttaminen arjessa. Määritteleekö jokainen sosiaalityöntekijä ja johtava ammattilainen sosiaalityön ytimen itse, lainsäädännön ja organisaation ohjeistuksen sallimien väljien ja toisinaan epämääräisten rajojen sisällä? Vanha sanonta kuuluu, että “sosiaalityötä tehdään persoonalla”. Mutta kun kyse on lapsiperheiden kannalta elintärkeistä kysymyksistä – kuten siitä, saako lapsi kasvaa omien vanhempiensa kanssa aikuiseksi – tämän sanonnan päivittämistarvetta voisi pohtia. 

Tavoitteenamme Näpsä-hankkeessa on, että sosiaalityössä tehtävät ratkaisut ja päätökset perustuisivat yhä vahvemmin tutkimusnäyttöön. Tämä tarkoittaisi tutkimusnäytön ottamista vahvemmin osaksi lapsen ja perheen tilanteen arviointia ja päätöksentekoa, asiakkaiden ja ammattilaisten kokemusten ja osaamisen sekä kontekstuaalisten seikkojen rinnalle. Näin toimimalla sosiaalipalvelut näyttäytyisivät sekä perheille että yhteistyökumppaneille selkeämpinä ja ennakoitavampina. Sosiaalityön uskottavuus vahvistuisi, kun voisimme monipuolisemmin kertoa, mihin tietoon ratkaisumme perustuvat.  

Lapsiperheiden parissa tehtävä sosiaalityö on perheiden kompleksisten elämäntilanteiden ja muuttuvan maailmamme vuoksi vaativaa. Persoonan käyttö lasten ja perheiden kohtaamisissa ja sosiaalityön johtamisessa on tärkeää. Se on mahdollista myös silloin, kun tehdyt ratkaisut perustuvat kokemusten ja kontekstin lisäksi tutkittuun tietoon. Sopisiko vanhan sanonnan päivitykseksi “sosiaalityötä tehdään tiedolla ja persoonalla”? 

Kirjoittajat

Katariina Similä

väitöskirjatutkija

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Minna Veistilä

työelämäprofessori

Päijät-Hämeen hyvinvointialue